lauantai 28. helmikuuta 2009

Koroton osamaksu?

Törmäsin Titanicin lailla jäävuoreen!! Verkkokauppa myy nyt tuotteitaan Verkkokauppa.comissa KOROTTOMALLA OSAMAKSULLA. Miksi siis ostaa käteisellä jos voi maksaa ostoksensa 6 kuukauden ajan korottomasti?? Onneksi tarjous ei ole voimassa K-Kengassä...korkokengät ilman korkoa, tai autokaupassa Corolla korolla tai ilman. Moitin kuitenkin Verkkokauppaa siitä, että heidän nimensä hämää kuluttajaa, siellä ei myydä kalastusvälineitä, eikä sukkia. Haloo kuluttaja-asiamies!!! Eikä se koroton osamaksukaan pitänyt ihan paikkaansa. "Maksa kätevästi erissä"????????? Mitä kätevää siinä on, joudut hakkaamaan niitä viitenumeroita kynnet verissä kymmeneen kertaan, kun voit hoitaa kaiken kerralla.Vielä on tekemistä mainosmaailmassa... Maailmanlaajuinen Kellogs osaa sen...:" Osta Kellogs muroja, joka pakkauksessa kiva juutalainen, kerää koko keskitysleiri:"

Tuntemuksia Itäkeskuksen ihmisvilinässä


Päätin lähteä Itäkeskukseen pitkästä pitkästä aikaa. Heitin treenatun perseeni penkille ja päätin seurata ihmisvilinää kaikessa rauhassa ja nauttia kiireettömyydestä. Ensimmäinen asia johon kiinnitin huomiota, oli kaltaisteni valkonaamojen vähyys (koska julkisesti ei voi sanoa, että mustanaamoja (kasipalloja)oli perkeleesti)..miten 3 vuodessa on voinut asiakaskunta näin muuttua?? Itäkeskuksen on pakko antaa jotain alennuksia maahanmuuttajille, tai ne hyväksyy korotettuna sossulaput tms. Sen 15 minuutin aikana, jonka uskalsin siellä yksin istua (ilman asetta ja norsun kokoista susikoiraa), minulle kaupattiin, kelloa 2 kertaa, kaulakorua ja nahkatakkia, joka väristä päätellen oli tehty myyjän omasta materiaalista. Muutin täysin asenteeni maahanmuuttajista, nämähän ovat yrittäjähenkistä porukkaa...bisnestä täysillä..jou jou..hyväksyn jo jopa työkaveriksi sellaisen....se tekis työt ja mä olisin kaveri :-) Mutta sitten se tapahtui....hirveä rasistinen rikos keskellä päivää..johtavassa kauppakeskuksessa: hermostunut mustalainen huusi somalimiehelle, että mitä tänne tuutte..viemään meidän verorahat ja työpaikat...Poistuin nöyränä ja hiljaisena paikalta...olin taas oppinut jotain uutta.

Ostoksilla Sonerassa


Päätinpä laittaa paremmat farkut jalkaan, ja lähteä ostamaan uutta Nokian kännykkää E75 Jumbosta, jossa oli Soneran toimipisteessä oikein Yrittäjäpäivät. Oli oikein sämpylää ja kaffetta, hinttareille vissiin teetäkin. Asiallisesti ja ammattitaitoisesti esiteltiin ja lopuksi kaivettiin esiin sitten Nokian uusin lippulaiva E75. Puhelinta esiteltiin edestä ja takaa, sillä pystyi lähes kaikki muut tekemään paitsi partaa ajamaan ja kaivoa kaivamaan!! Molempiin korviin tuli stereona vakuuttavien myyntimiesten faktoja siitä, etten jatkossa voi tulla toimeen ilman tätä puhelinta, jollen halua antaa itsestäni kuvaa persettäkaivavana junttina Itä-Savosta. Koska itsekin tässä 35v myyntihommissa olleena, pakkohan se oli sitten tehdä ostospäätös ja heitin suostumukseni perään ylpeänä vielä kännykän väritoiveenkin...HOPEA..Kaivelin luottokorttia lompakosta...ja ihmettelin kun kumpikin hemmoista katseli minua omituisesti, vihdoin toinen kavereista, jonka naama muistutti kilpapyörän satulaa, sanoi :" ei me tätä voida myydä, tää on koekappale, tää ei oo vielä markkinoilla, mutta voidaan me nimi ottaa, soitellaan sitten kun valmistuu:" Anteeksi äkkipikaisuuteni, mutta minkä helvetin takia ne kundit päivysti siellä 49,90 euron Dressmann-puku päällä ja mansikkahilloinen kravatti kaulassa??? Minkä takia tämä maa on lamassa?? Toinen kyllä juoksi vitun lujaa.....

Citymarket----Prisma, salatut kateprosentit


Alon aamutuimaan miettimään, joko tämä lama tehoaisi suomalaiseen kuluttajaan niin, että se alkaisi oikeasti protestoimaan näitä jättikauppoja vastaan, vaikka kuinka Plussa-ja S-korttilaisia olisivatkin. Kummankin kaupan keskikate myydyistä tuotteista pitäisi heidän mielestä olla 35%, eli n. 3-4-kertaisesti enemmän mitä saa kotimaisen tuotteen valmistaja/viljelijä/maitotilallinen. Kestävä kate% kaupoilla olisi n. 15-17%. Miksi molemmat keskusliikkeet ajavat nyt ahtaalle elintarviketeollisuuden ja tuottajan?, miksi kaupan pitää saada järjetön kate, suhteessa valmistajaan/tuottajaan??, koska tämä ahneus kääntyy heitä vastaan. Elintarviketeollisuuden mukaan tällä hetkellä molemmat keskusliikkeet hankaloittavat vuosineuvotteluja todella vakavasti, järjettömillä alennus-ja jälkihyvitepyynnöillään. Esimerkkinä VALIO, joka laski yksipuolisesti tuottajahintaansa, mutta kuluttajahinta kaupassa pysyi samana, eli S-kaupat neuvotteluissaan saivat Valion taipumaan halvempaan ostohintaan, ja heidän isompaan myyntikatteeseensa. S-ryhmä/Inex haluaa voittorahoilla rakennuttaa ABC-liikenneaseman joka risteykseen, ettei siihen pääse K-kaupan Nesteasema K-Marketin kanssa, uusia Citymarketteja ja Prismoja rakennetaan jo alueille, missä tiedetään, ettei asiakaskuntaa ole tarpeeksi. Suomessa on 40 Citymarket-kauppiasta, joiden omaisuus on yli 50 milj. €...mieti sitä!!Kaikki rakennukset maksat kuluttaja SINÄ, ja sinun epäjumalanasi pitämäsi bonuskorttisi!!!, avaa kuluttaja silmäsi, ja vaihda kauppaasi itsenäisille kauppiaille(HalpaHallit,MiniMani,Keskinen,Tokmanni,M-kauppiaat,Pic and Pay,Lidl ym ym..) ja huomaat että alkaa tapahtumaan, pakota nämä hypermarketit laskemaan hintoja ja keskikatteitaan.. Suomi tarvitsee uuden eurooppalaisen kaupparyhmän kilpailemaan tänne...se laskee hintoja..pysyvästi..mutta myynnissä vain Suomen Lähikauppa (ent Tradeka), jolla ei markkinaosuuksia vielä tarpeeksi saa..ikävä kyllä! Siksi on tärkeää, että SINÄ SUOMALAINEN kuluttaja avaat silmäsi ja toimit.

maanantai 23. helmikuuta 2009

Mikkelin K-Rauta


Käväisin matkallani Mikkelin K-raudassa, jossa on tapahtunut "hauskoja" asioita ennenkin. Piti mökin WC:hen viedä Hajunpoistajaa, eli haketta joka poistaa hajun ulkovessasta. Tomerana sisään, ja asianmukaiset tervehdykset henkilökunnalle, joka toljottaa takaisin mitään sanomatta, tyhjien silmien takaa kuitenkin paistaa lause:"Vittuuko sinä munapää siinä huutelet, kaupuntilainenkii, varmaan..Hesasta..vittu" Uskalsin kuitenkin kysellä mistä löydän sitä haketta, sitä löytyy siitä oikealta puolelta, puutarhaosastolta, nuorimies neuvoo, kännykkä antenniin asti korvassa puhuen. Kävelen puutarhaosaston läpi, en löydä tuotetta, kävelen uudelleen, en löydä, palaan pojun luo takaisin...niin että missä kohtaa sitä haketta on???, uusin kysymykseni....No siellä ei nyt oo ketään töissä, kertoi nulkki. No kerro sitten perkele, missä sitä on, niin haen sen pussin itse ja lähden pois, huudan jo aavistuksen hermostuneena....Minä olen puhelimessa, kaveri kuittaa, vaikeaa huomata, kun ei näy enää edes antennia...Mä soitan jonkun katsomaan, sanoo vihdoin...vittu, päälläni olevat vaatteeni oli jo menneet pois muodista, kun tyttö tulee kassalta kertomaan, että tuote on kassalla, eikun sinne...kassalla sitten tyttö kertoo että ne on pihalla, hae sieltä, tule maksamaan sisään..siellähän sitä haketta oli...umpijäässä 25 kg pussi, senkö kokonaisena heitän paskakikkareeni päälle, perkele...

POLIISI


Mikä ihmeen aivopesuohjelma tämä Poliisi on??? Olen pari jaksoa katsonut ja huomannut järkyttyneenä sen, minkälainen turha, kostonhimoinen, ammattitaidoton, vahingoniloinen, pelkurimainen suomalainen poliisikunta on! Ohjelmassa jaetaan rangaistuksia vasemmalla ja oikealla kädellä, korostetun ystävällisesti, koska kameroiden takia ei voi nälviä ja pamputtaa, niinkuin oikeassa elämässä. Valvotaan, rangaistaan, sakotetaan, nöyryytetään, ja taas valvotaan, sakotetaan, olipa viime jaksossa ihan hirveä takaa-ajokin, mopopoika oli ihan hätää kärsimässä kun 4 poliisipartiota takaa-ajoi häntä, koska mopo oli viritetty!!! Voi elämän kevät...ja taas sakotettiin, törkeitä 12km/h ylityksiä nopeusvalvonnassa...yli puolet ohjelmasta oli ylinopeusvalvontaa. Tämä tosiaan kuvaa suomalaisen poliisin arkipäivää: vittuile, kyttää, sakota, vittuile, kyttää sakota, sakota, sakota....kummassakaan katsomassani ohjelmassa ei ollut yhtään osiota jossa poliisi oli auttanut rikoksen uhria, puhumattakaan että olisi ollut selvittämässä jotain rikosta, ei tietenkään, siellä voi känninen murtomies heittää keskaripullolla nenuun ja se tulee kipeeksi, mennään siis taas sakottamaan, vittuilemaan,uhkailemaan tavallista kansaa.

torstai 12. helmikuuta 2009

Rekkamies-tuo teiden urhea murhamies


Mistä helvetin esikartanosta ovat kotoisin tämä uuden sukupolven rekkamiesaines??? 45000-80000 kilometriä vuodessa ajavana olen huomannut jyrkän muutoksen 10 vuoden aikana rekkakulttuurissa, sillon aikanaan rekka vilautti heti vilkulla merkkiä, kun tie oli vapaa, ja siinä sitten kiiteltiin puolin ja toisin, kun ohitus oli turvallisesti tehty, mutta mitäs nyt???-Nyt siellä 40-tonnin rekkaa sompaa finninaamainen poika, joiden orastava häpykarvoitus aiheuttaa mielenkiintoista yhteisongelmaa perseen- ja nenänkaivamisen sekä kännykkään puhumisen samanaikaisuuden takia. Tämä kolli on kerran peruttanut hirviönsä onnistuneesti 67 hehtaarin pihassa, ja nyt maanteiden uljaana kuninkaana liitää rekkansa kanssa estäen kaiken normaalin liikenteen, jos nyt sattumalta on tiellä, yleensä varmimmin puukenkäpojan löytääkin rekka kumossa tienposkesta, haukkuen henkilöautokuskia. 58% liikennekuolemista, joissa on ollut AUTO osallisena, on ollut osallisena rekka...aiheuttaa mietintää siitä, miksi heillä on oikeus puhua kännykkään ajon aikana, antaako taukopaikan renkaaseenkuseskelu ylivertaiset oikeudet muiden yläpuolelle??? Eiko 1,5 miljoonaan rekkaan pysty ostamaan KIINTEÄÄ HANDSFREE laitetta??Tulen elämäni aikana roikkumaan näiden perässä, tuhlaten kuukausia elämästäni aikaa siihen, että nämä urpot vetää siellä 7 auton letkoissa, ja siirtyvät vasemmalle kaistalle aina ohituskaistoilla, ohittamaan toista rekkaa, ja joista ei sen 3 km matkalla sitten päässyt ohi...

Hihhulit-helvetti heille


Suhteeni uskontoihin on asiallinen, jokainen ihminen saa tunnustaa uskontoaan, oli se mikä tahansa, jokaisella on oikeus keskustella oman jumalansa kanssa, kunhan tekee sen omissa oloissaan, eikä erehdy tekemään seuraavaa:

-tulla ovemme taakse uhkailemaan vaimoa ja lapsia helvetin tulella.....tähän jatkossa vastaan sarjatulella
-lähetellä niitä vitun lippuja ja lappuja kotiin, joissa kannessa taas palaa helvetin esikartanon nuotiot joissa kaltaisiani syntisiä paskiaisia poltetaan kolmessa vuorossa.
-vaatia mitään erityisasemaa missään olosuhteissa siitä syystä että on uskova ihminen.

Siis nyt tulee korkeudesta teille hihhulit viesti, rengasrauta uppoaa myös uskovan otsaluuhun.

Herran haltuun!

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Matti Vanhanen-lapsi aikuisen vaatteissa


No tulihan se sieltä, nimittäin hovioikeuden päätös siitä, että entisen panokaverin hommista ei saa kertoa julkisesti.Piste. Vaviskaa kaikki Suomen naiset, tämän päätöksen perusteella, olette kaikki todennäköisesti rikkoneet jossain elämänne vaiheessa lakia:-)

Eniten tapauksessa kuitenkin ihmetyttää tämän 2-metrisen keskosen, jota myös Herra Pääministeriksi kutsutaan (huumoripiireissä) halu riidellä julkisesti tälläisestä hömppäpömpästä ja eilen julkisuudessa alkoi vielä hehkuttelemaan oikeuden päätöstä ja voittoaan Ruususesta. Mies itse netissä kanki kovana viestitteli ja etsii julkisesti panoseuraa, onnistui jopa saamaan netistä naisen miljoonatalolleen Nurmijärvelle, lapsenomaisella hätäilyllä suoritetty yhdyntä sekä siinä käytetty pienikokoinen vehje eivät ilmeisesti miellyttäneet "netistä iskettyä" ja hän siitä päätyi sitten kommentoimaan.....ja nyt eilen...tuomittavaksi asiasta, joista saisi tuomita jokaisen naisen :-) Jännityksellä odotan, tuomitaanko rikoksenvälineenä oleva vehje valtiolle!!!!!!!!

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Hallitus yrittää kieltää nettipokerit!!!!

Mistä tämä tyhmyys on peräisin? Kuinka itseään sivistysvaltioksi kutsuva Suomi, voi ylipäänsä ehdoittaa tälläistä, kun nettipokerin kieltämistä???Eikö hallituksellamme ole enää tärkeämpää tekemistä, onko kaikki muut epäkohdat korjattu maailmasta, onko Kyllikki Saaren murhakin jo selvitetty, kun tälläiseen riittää aikaa paneutua, talouslamasta kärsivässä maailmassa. Eikö yksilöillä ole enää mitään päätäntävaltaa omista tekemisistään. Koskahan meillä Suomessakin tippuu ensimmäiset poliitikot jossain attentaatissa???
Olemmeko todella niin yksinkertaisia ja tyhmiä, että tarvitsemme RKP:n ja Keskustapuolueen kaltaisia instansseja ajattelemaan meidän puolestamme??? Missä on kansalaisylpeytemme, yksilönvapautemme??? Miksi kukaan ei puutu tähän..Kansalaiset herätkää ja tehkää osanne, se mikä Teidän olisi jota pitänyt tehdä!!!!!!

torstai 5. helmikuuta 2009

Käsiaseiden kielto

Hallitus on järkyttävien koulusurmien myötä lähtenyt harkitsemaan käsiaseiden täyskieltoa Suomeen. Hallituksen järjenjuoksulle tämä on selkeästi liian vaativa tehtävä, näin poistettaisiin vain lailliset aseet ja valvonta, rikottaisiin omaisuudensuojaa ja perustuslakia, sen takia että joku mieleltään järkkynyt käyttää asetta. Tämän jälkeen vain rikollisilla olisi aseita, jokainen tietää että aseita saa ostettua, jos energiaa ja rahaa löytyy. Suurin osa surmista tehdään laittomilla aseilla...

Blogissa 5.2.2009

----Se vaimo on kaunein, kenellä on kaulin kädessä---

Blogi pystyssä 5.2.2009

Tulossa matkakertomuksia..mietteitä yhteiskunnasta, politiikan kiemuroista ja hauskaakin kerrontaa, mielen mukaan

boheemit ei erityisiä lomia tartte - paitsi joskus omasta elämästä

Hiihtoloma mökillä 14.-20.2.2009
Lomalla Portugalissa 10.-18.3.2009
Maltalla St.Julian´s 27.3-11.4.2009
Thaimaa UdonThani, Bangkok ja Huahin 12.6-8.7.2009